Itsensä kehittäminen
26 maalisk. 2021

Oletko ajatellut, miten ajattelet?

Oletko ajatellut, miten ajattelet?

Etenkin työnhaun yhteydessä sanotaan usein motivaation ja asenteen ratkaisevan. Positiivinen asenne sekä uusista asioista motivoituminen voivatkin auttaa jaksamaan ja onnistumaan työnhaussa sekä oman osaamisen kehittämisessä.

 

Työnhaun ja urapohdintojen eri vaiheissa tulee kuitenkin vastaan monenlaisia tunteita ja ajatuksia: Työnhaku ei välttämättä tunnu kovin helpolta, vaan CV:n ja hakemuksien kirjoittaminen sekä työpaikkailmoitusten läpikäynti ja organisaatioihin tutustuminen käy päivätyöstä. Työnhaussa kohtaa myös pettymyksiä esimerkiksi ”Valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” -viestien ja -puhelujen muodossa. Oman osaamisen kehittämisen kulmaakin voi olla vaikea hahmottaa, sillä joskus itseä kiinnostavien ja motivoivien asioiden sekä tulevaisuuden osaamistarpeiden tunnistaminen voi tuntua lähes mahdottomalta tehtävältä.

Tarkastele ajatteluasi

Omilla ajatuksilla, päähänpinttymillä ja asenteilla voi olla myös negatiivisia vaikutuksia työnhakuun, itsensä kehittämiseen ja omaan toimintaan. Aika-ajoin kannattaakin pysähtyä ajattelemaan omaa ajatteluaan: mitä ja miten ajattelet itsestäsi, osaamisestasi ja työnhaustasi? Koetko alemmuudentunnetta muihin, sinulle täysin tuntemattomiin hakijoihin verrattuna – ja näkyykö tämä ajattelu omassa työnhakutoiminnassasi? Koetko kenties osaamisesi olevan täysin epärelevanttia nykytyömarkkinoilla – tai päinvastoin hyvin kilpailtua, odottelet vain headhuntereiden yhteydenottoja?

Omia ajatuksia, ajattelutapaa ja sisäistettyjä oletuksia on hyvä välillä tarkastella ja myös ravistella. Onko todella kyse faktoista vai kenties luoduista mielikuvista ja käsityksistä tai yleisistä stereotypioista esimerkiksi omaan osaamiseen, ammattialaan tai ikään liittyen?

Kun olet pohtinut ajattelutapaasi, on tärkeää myös tarkastella vievätkö nämä ajatukset sinua, osaamistasi ja työnhakuasi eteenpäin. Vai luovatko ajatuksesi ja asenteesi kenties työnhaulle, osaamisen kehittämiselle tai muulle toiminnalle etenemisen esteitä? Nämä tekemistäsi hidastavat tai jopa estävät ajatukset ja ajatusvinoumat on hyvä tiedostaa ja niistä kannattaa pyrkiä irrottautumaan, jotta työnhaku ja osaamisen kehittäminen voivat edetä tuloksekkaasti. Uravalmentajan voi myös sparrauksellaan auttaa ajatusvinoumien tunnistamisessa ja niiden karistamisessa. Pienilläkin ajattelu- ja asennemuutoksilla voi olla yllättäviä vaikutuksia!

Muista myös pitää taukoa aktiivisesta ajattelusta

Työnhakua, osaamisen kehittämistä tai ajattelun ajatteluakaan ei kannata pyöritellä mielessä jatkuvasti, sillä yhden teeman jatkuva pohtiminen voi pian viedä enemmän kuin se tuo. Myös työnhausta ja itsereflektiosta saa ja kannattaa siis pitää välillä taukoa, sillä työhyvinvoinnin tavoin myös omasta työnhakuhyvinvoinnista tulee pitää huolta. Välillä voikin olla virkistävää saada ajatukset esimerkiksi työnhaun pohdintojen sijaan jonnekin aivan muualle pienen arjen irtioton, harrastuksien pariin uppoutumisen tai kotoilun kautta.

Ajatukset omasta tulevasta työpaikasta tai -urasta voivat selkiytyä ottamalla hiukan taukoa ja etäisyyttä aktiivisista pohdinnoista ja keskittymällä muihin itselle tärkeisiin asioihin. Näin annat aivoillesi aikaa prosessoida aiemmin pohdittua ja reflektoitua sekä luoda uusia ideoita ja yhteyksiä. Ne lenkillä, neuloessa tai mieluisan kirjan parissa esiin nousseet hyvät ajatukset ja suunnitelmat kannattaa napata talteen kirjaamalla ne ylös esimerkiksi puhelimen muistiinpanoihin. Ajatusten talteen kirjoittamisen jälkeen voikin palata taas nauttimaan näiden pohdintojen ulkopuolisista asioista, kuten siitä mukaansatempaavasta dekkarista. Tekemisen, oivallusten ja uusien ideoiden työstön pariin voi palata jäsentyneemmin ajatuksin tuon pienen irtioton jälkeen.

Sekä tuloksellisen työnhaun että itsensä kehittämisen kohdalla onkin ratkaisevaa muistaa tasapaino aktiivisen tekemisen ja reflektoinnin, oman ajattelun ajattelemisen sekä pienten ja hiukan suurempienkin hengähdystaukojen välillä.

 

Uravalmennus auttaa oman ajattelun kehittymisessä ja reflektoinnissa. Lue lisää uravalmennuksesta.

 

Kirjoittajasta

Blogin on kirjoittanut Tanja Aholaakko. Tanja toimii projektipäällikkönä Hanken & SSE:llä ja hänen vastuulleen kuuluu erityisesti työnelinkaaripalvelut. 

Image for Tanja Aholaakko
Tanja Aholaakko
Senior Project Manager & Team Lead,
Career Lifecycle Solutions

Ota yhteyttä
saadaksesi lisätietoja

Image for Tanja Aholaakko
Tanja Aholaakko
Senior Project Manager & Team Lead,
Career Lifecycle Solutions
Jaa sivu