Strategia
5 marrask. 2021

Mitä tarvitaan kasvun ja uudistumisen sytyttämiseksi?

Mitä tarvitaan kasvun ja uudistumisen sytyttämiseksi?

Kävimme johtoryhmämme kanssa hiljattain läpi liiketoimintasuunnitelmia yhdessä hallituksemme kanssa. Eräs hallituksen jäsen kysyi esitykseni päätteeksi, mitä tarvitsen kyseisen suunnitelman toteutumiseksi. Annoin tilanteessa lyhyen, ehkä hieman teknisen ja kuivan kuvauksen liittyen resursseihin, myyntiin ja tulevaisuuden osaamistarpeisiin.

 

Jäin kuitenkin pohtimaan kysymystä pidempään, sillä kysymyksessä piilee viisaus, johon meidän jokaisen tulisi löytää vastaus niin yritys- kuin yksilötasolla. Jos pystymme selkeyttämään mitä tarvitsemme onnistuaksemme, niin olemme jo pitkällä ennakoivassa ja liiketoimintalähtöisessä uudistamisessa.

Vain uusiutuminen tuo kasvua. Se on vaativaa, mutta tässä ajassa ja toimintaympäristössä, jota kutsutaan myös radikaalin epävarmuuden ajaksi (mm. Malmelin 2021*), uusiutumisen merkitys korostuu entisestään.

 

Sekä ihmisten että yritysten on keksittävä itsensä uudestaan kilpailuetunsa varmistamiseksi.

Oppimisverkosto vahvistaa tietä tulevaan

Yksilön kannalta uusiutuminen tarkoittaa yhä laaja-alaisempaa osaamista. Me kaikki tarvitsemme enemmän työkaluja onnistuaksemme. Monipuolinen työkalupakki helpottaa tekemään valintoja sen pohjalta, mitä havainnoimme asiakkaissa ja toimintaympäristössä tapahtuvan, jotta voimme muuttaa toimintatapojamme tarpeiden mukaisiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa T-mallisen osaamisen vahvistamista, eli henkilö laajentaa osaamistaan T-kirjaimen leveyden mukaisesti. Olemme Suomessa, eritoten teollisuudessa luottaneet ja turvautuneet vahvaan tekniseen taitavuuteen. Vaikka tekninen tai muu substanssiosaaminen on edelleen työn perusta, on tärkeää laajentaa osaamista T-mallin mukaisesti myös muille osa-alueille, kuten asiakkaiden tarpeiden ymmärtämiselle. Kun osaamistarpeisiin lisätään myös kaupallinen osaaminen ja liiketoiminta-taidot, T-kirjaimen katto laajenee entuudestaan.

T-shaped model

Osaamisen T-malli tuo esiin kilpailuedun

 

Toinen keskeinen osaamisalue uudistumisen edellytykselle on kyky jakaa osaamista. ”Asiantuntija tuo osaamisen tuotteeseen”, totesi eräs asiakkaamme, joka toimii teollisuusyrityksen johtajana. Kommentillaan hän halusi korostaa sitä, kuinka tärkeää on tunnistaa oma oppimis- ja osaamisverkosto, jossa kollegat keskenään jakavat tietoa ja osaamista parhaan mahdollisen tuotteen toteuttamiseksi.

 

Osaamisen jakaminen tapahtuu helpommin samalla paikkakunnalla työskenneltäessä, mutta yhtä tärkeää on tiedon jakaminen globaaleissa tiimeissä. Myös ideoiden esittäminen ja osaamisen jakaminen innostavalla tavalla on tärkeä työelämätaito, johon kiinnitetään toistaiseksi liian vähän huomiota.

 

Verkostoituminen ja ekosysteemiajattelu mielletään helposti yritysten johdon asiaksi, mutta jatkuvan uudistumisen vaateessa ja distruptiivisessa maailmassa meidän kaikkien on varmistettava, että verkostomme on vahva ja osaamistamme monipuolisesti kehittävä.

Onnistuminen ja kasvu tehdään yhdessä

Kun pohdin uudestaan hallitukselta saamaani kysymystä, vastaukseni on hieman laajempi. Perustaisin vastaukseni näkemyksellisyyteen ja kyvykkyyteen ennakoida toimintaympäristön muutoksia. Tämän jälkeen lisäisin myös, että on tärkeää raivata uudistumisen esteet, esimerkiksi vahvistamalla toimintakulttuuria, jossa uskalletaan kokeilla ja ottaa vastuuta uudistumisesta myös yksilötasolla. Vaaditaan jo mainittua laajaa osaamispohjaa sekä itseohjautuvuutta, jotta ihmiset pystyvät johtamaan omaa aikaansa ja energiaansa tavoitteiden mukaisesti. Ehdottoman tärkeää on myös huomioida ihmisiä arvostava, uusiutuva ja kasvua tukeva johtamisote, jossa jokaisen potentiaali pääsee parhaalle mahdolliselle kasvualustalle. Johtamisote jossa myös uutta ja vanhaa osaamista voidaan yhdistää kilpailuetua tuovaksi kyvykkyydeksi.

* Lähde: Malmelin, Nando: Radikaali uusiutuminen. Kauppakamari 2021.

 

Autamme sinua, tiimiäsi ja organisaatiotasi strategisessa uudistumisessa sekä kyvykkyyksien tunnistamisessa. Lue lisää strategisista kyvykkyyksistä ja ole yhteydessä niin jutellaan lisää.

 

Blogin on kirjoittanut

Mari Tasanto on hallintotieteiden tohtori ja kasvualueen johtaja räätälöidyissä asiakaskohtaisissa ratkaisuissa Hanken&SSEllä. Hänellä on noin 15 vuoden kokemus erilaisista johto- ja esimiestehtävistä sekä kokemusta kansainvälisestä HR-työstä.

Mari on työskennellyt 20 vuotta organisaatioiden ja johtamisen kehittämisen parissa, ja toteuttanut strategialähtöisiä kehitys- ja konsultointiprojekteja sekä Suomessa että kansainvälisesti. Hän on erikoistunut strategisten kyvykkyyksien ja osaamisten konsultointiin ja kehittämiseen, ja on toteuttanut useita globaaleja talent development -ohjelmia eri yrityksissä, erityisesti teollisuudessa. Marin missiona on tukea jatkuvaa oppimista ja organisaatioiden uudistumista sekä varmistaa, että ihmisten ja yritysten potentiaali on parhaassa mahdollisessa käytössä.

Image for Mari Tasanto
Mari Tasanto
Growth Area Director, Customised Solutions

Ota yhteyttä
saadaksesi lisätietoja

Image for Mari Tasanto
Mari Tasanto
Growth Area Director, Customised Solutions
+358 40 048 8004 mari.tasanto(a)hankensse.fi
Jaa sivu