Johtajuuden Tulevaisuusvuoropuhelu kutsui johtamisen uudistamisesta kiinnostuneita kuulemaan ja keskustelemaan suomalaisesta johtamiskulttuurista nyt ja tulevaisuudessa. Osallistujien mukaan johtamiskulttuuri painottuu asiakeskeisyyteen ja hierarkiaan, mutta tulevaisuudessa halutaan panostaa inhimillisyyteen, vuorovaikutteisuuteen ja empatiaan.
Johtajuuden Tulevaisuusvuoropuhelu on Hanken & SSE Executive Educationin, EY:n ja TYÖ2030-ohjelman yhteinen aloite, jonka tavoitteena on saada Suomeen 100 000 uudella tavalla ajattelevaa johtajaa. Ensimmäinen Johtajuuden Tulevaisuusvuoropuhelu käytiin Hankenin juhlasalissa 16.5.2024. Tilaisuudessa kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja ja päästiin keskustelemaan huomisen johtajuudesta.
Hankenin juhlasalin täyteen vetänyt yleisö pääsi tilaisuuden aikana ääneen. Hanken & SSE:n toimitusjohtaja Marc Hinnenberg ja EY:n People Consulting Partner Eva Tuominen osallistivat kaikkia läsnäolijoita digitaalisella kyselyllä. Kyselyn vastaukset piirsivät kuvan suomalaisen johtamisen nyky- ja tavoitetilasta.
Miltä näyttää suomalainen johtajuus vuonna 2030?
Osallistujat kuvailivat suomalaista johtamiskulttuuria nykyisellään asiakeskeiseksi, hierarkkiseksi, tulosorientoituneeksi ja suorituskeskeiseksi. Mielikuva on selkeä. Johtamisesta tuntuu tällä hetkellä puuttuvan tasapaino asioiden ja ihmisten välillä, kun asioihin keskittyminen vie voiton.
Vastapainoksi yleisö sai muovailla johtamiskulttuurin tulevaisuutta. Osallistujien mukaan vuonna 2030 johtamiskulttuurin tulisi olla vuorovaikutteista, kuuntelevaa, inhimillistä, inspiroivaa ja innostavaa. Johtamisen toivotaan muuttuvan kohti pehmeämpiä ja ihmisläheisempiä arvoja, joissa painotetaan empatiaa ja monimuotoisuutta.
Osallistujat näkivät, että tehokas ja avoin vuorovaikutus on tärkeää, kun halutaan luoda luottamusta ja yhteisymmärrystä työpaikalla. Hyvä johtaja kuuntelee tarkasti ja kannustaa keskusteluun. Näin työntekijät voivat vaikuttaa päätöksiin, ja tiimit ovat motivoituneempia työskentelemään paremmin yhdessä.
Muutos kohti osallistavampaa ja viestivämpää johtamista nähtiin tärkeänä askeleena kohti menestyvää ja hyvinvoivaa työyhteisöä. Vuorovaikutukseen panostaminen auttaa myös skaalautumaan ja hyödyntämään osaajien erilaisia kykyjä ja taustoja paremmin.
Johtajuusvuoropuhelut tuottavat työkaluja organisaatioiden käyttöön
Mitä muuta johtajilta odotetaan? Osallistujat pääsivät myös laittamaan johtajan kyvykkyyksiä tärkeysjärjestykseen. Heidän mukaansa johtajien tulisi panostaa erityisesti asiakasarvon tuottamiseen, ketteryyteen ja resilienssiin sekä strategian toimeenpanoon.
Ollaanko nyt menossa oikeaan suuntaan? Vuoteen 2030 on kuusi vuotta aikaa ja määränpäänä on ihmiskeskeisempi ja inhimillisempi johtamiskulttuuri. Tilaisuudessa pyydettiin yleisön johtajia myös arvioimaan, mitkä johtamistyylit sopivat heihin tällä hetkellä. Paikalla olleet johtajat arvioivat itseään erityisen empaattisiksi ja vastuullisiksi, mikä on linjassa johtajuuden tavoitetilan arvojen kanssa. Alhaisimmat arvosanat saaneet piirteet, kuten osallistaminen, voivat olla kehityskohteita.
Johtajuusvuoropuhelun tavoitteena on ollut koota yhteen suomalaisen johtamisen uudistajia ja käynnistää muutosliike, jossa yhteisen tavoitteen avulla voidaan konkretisoida tarvittavaa muutosta ja antaa siihen työkaluja. Johtajuusvuoropuhelu jatkuu Johtajuuden kehittämisverkostossa LinkedInissä ja pienemmissä tilaisuuksissa elo- ja syyskuussa. Loppuvuotta 2024 kohti kiteytetään konkreettisia työkaluja johtamisen kehittämiseksi.
Tietolaatikko
Tilaisuuden osallistujien näkemys suomalaisesta johtajuudesta
Suomalaista johtamiskulttuuria nykyisellään kuvailevat sanat:
Asiakeskeisyys | Hierarkkinen | Tulosorientoitunut |
Suorituskeskeinen | Kehittyvä | Muutoksessa |
Vastuullisuus | Joustava | Asiakaskeskeinen |
Perinteinen | | |
Suomalaisen johtamiskulttuurin tavoitetilaa 2030 kuvailevat sanat:
Vuorovaikutteinen | Kuunteleva | Inhimillinen |
Inspiroiva | Innostava | Joustava |
Empaattinen | Monimuotoinen | Avoin |
Oppiva | | |
Itsearvio omasta johtamistyylistä:
Arvioidut piirteet ja arvot (arvosanojen keskiarvot):
Empaattinen (4.5) | Vastuullinen (4.5) | Diplomaattinen (4.4) |
Asiantunteva (4.2) | Osallistava (4.1) | Visionäärinen (4.1) |
Kunnianhimoinen (4.1) | Nöyrä (3.6) | |
Kyvykkyydet, joihin suomalaisten johtajien tulisi panostaa:
Tärkeimmät kyvykkyydet:
Asiakasarvon tuottaminen (1. sija) | Ketteryys ja resilienssi (2. sija) | Strategian toimeenpano (3. sija) |
Arvoverkoissa toimiminen (4. sija) | Digitalisaatio, teknologia ja data (5. sija) | Vihreä siirtymä (6. sija) |