Asiakastarinat
22 elok. 2024

Irtisanomisen jälkeen kohti uutta uravalmennuksen avulla

Irtisanomisen jälkeen kohti uutta uravalmennuksen avulla

Viime syksynä hallitusohjelmaan kirjattiin osio rahapelimarkkinan avaamisesta kilpailulle vuoden 2025 loppuun mennessä. Tässä yhteydessä Veikkaus päätti arvioida uudelleen liiketoimintaansa ja varmistua siitä, että koko yrityksen toiminta on kestävää ja ennen kaikkea kannattavaa: Veikkauksella jouduttiin tekemään vaikeitakin ratkaisuja, jotka toivat merkittäviä muutoksia yhtiön toimintaan.

Uravalmennuksen ja -koulutuksen tärkeys muutostilanteessa

Muutosturvaa koskeva lainsäädäntö määrää, että henkilöstöään kollektiivisista syistä irtisanovat yritykset ovat velvollisia tarjoamaan tukea, jossa vähintään viisi vuotta työsuhteissa olleille irtisanotulle taataan oikeus saada työllistymistä edistävää, yrityksen kustantamaa koulutusta tai valmennusta. Uravalmennuksen ja -koulutuksen avulla henkilöt voivat kehittää ammatillista itsetuntemustaan, työelämä- ja työnhakutaitojaan, sekä löytää uuden merkityksellisen ammatillisen ratkaisun.

Veikkaus ei rajoittanut tukitoimia vain lakisääteisesti muutosturvapiiriin kuuluville, vaan tuki ulotettiin kaikille irtisanotuille. Myös itse tarjottu tuki oli lakisääteistä muutosturvaa laajempi ja sisälsi muun muassa tukea opiskeluun ja yrittäjyyteen.

Esihenkilön nopea uudelleentyöllistyminen

Keskustelimme kahden irtisanotuksi tulleen henkilön kanssa heidän uravalmennuskokemuksistaan. Ensimmäinen heistä, Nina Talikka, ehti työskennellä Veikkauksen palveluksessa lähes 18 vuotta ennen kuin hänet irtisanottiin. Nina päätti osallistua uravalmennukseen, sillä pitkäaikaisen työsuhteensa vuoksi Nina ei ollut hakenut uutta työpaikkaa vuosiin, joten hän kaipasi ohjeistusta työnhakuprosessin aloittamiseen. ”Kaikki me tiedämme, että työhakemus ja CV on kirjoitettava, mutta halusin ymmärtää, millainen hakemuksen tulisi olla juuri nyt ja miten parhaiten tuoda esiin omat vahvuudet ja osaamiset.” Nina kertoo.

Ninan valmennuskokemus oli kannustava ja hän kokee, että sai valmentajaltaan apua omien taitojensa ja vahvuuksiensa tunnistamiseen sekä ammatillisen identiteettinsä ymmärtämiseen ja selkeyttämiseen. ”Valmennuksessa keskityttiin siihen, missä olen hyvä, ja se antoi minulle rohkeutta uskoa, että selviän mistä tahansa,” Nina toteaa ja jatkaa ”Valmentaja haastoi minut kirjoittamaan omanlaisen hakemuksen, joka heijastaa minua persoonana ja josta olen ylpeä. Se on minun näköiseni ja onnistuimme siinä.”

 

Valmennuksessa keskityttiin siihen, missä olen hyvä, ja se antoi minulle rohkeutta uskoa, että selviän mistä tahansa.

 

Valmentajan ja valmennettavan välinen suhde on tärkeä, sillä valmennuksessa käsitellään myös henkilökohtaisia asioita ja pelkoja. ”Toistuvat työnhakuyritykset ilman tulosta saivat minut miettimään, onko minussa jotain vikaa ja kelpaanko lainkaan.” Nina kertoo. Hän kuitenkin kokee, että valmentaja auttoi häntä löytämään rohkeutta hakea uusia haasteita ja käsittelemään pelkojaan ja epävarmuuksiaan. ”Etsimme rohkeutta siihen, että selviän mistä tahansa.” hän kertoo.

Yhteistyö valmentajan kanssa oli alusta asti sujuvaa. Hän arvosti sitä, ettei valmentaja tarjonnut valmiita vastauksia, vaan rohkaisi häntä omaan pohdintaan ja kehitykseen. ”Uskon, että jos tämä olisi helppoa, minulla olisi jo vastaukset, mutta kehittyäkseni minun täytyy haastaa itseäni. Jos kaikki kerrotaan valmiiksi, en kehity.” Nina toteaa.

Ninan tarina päättyi onnellisesti, sillä valmennus auttoi häntä löytämään uuden työn. Veikkauksella hän työskenteli esihenkilötehtävissä, ja hän oli päättänyt hakea uutta esihenkilötehtävää. Nina löysi uuden tehtävän suhteellisen nopeasti, vain kahden kuukauden kuluessa valmennusohjelman aloittamisesta. Yleinen työllistymisaika valmennuksen osallistujilla on 3–4 kuukautta, joten Nina työllistyi nopeammin kuin keskimäärin. Hän haluaa rohkaista muita samassa tilanteessa olevia: ”Elämä jatkuu. Ottaa se apu vastaan, mitä tarjotaan.”

Uusi ura intohimon parissa

Toinen jututtamamme, Niina Koljonen, päätti irtisanotuksi tulemisen jälkeen ottaa elämässään uuden suunnan ja ryhtyä yrittäjäksi. Hevosten hieronta on aina ollut hänen intohimonsa, ja hän on aiemmin harrastanut sitä työnsä ohessa. Irtisanomisen jälkeen hän päätti tehdä harrastuksestaan päätyön. Niina kertoo, että muutosprosessi ei ollut helppo ja hän etsii edelleen itselleen sopivaa tapaa määritellä itsensä yrittäjänä: ”Muutos ei tapahtunut nappia painamalla,” hän toteaa ja jatkaa, ”Haen vielä sanaa 'yrittäjä'.”

Yrittäjänä Niina asettaa itse työnsä rajat, mikä tuo vapautta ja mahdollistaa keskittymisen täysillä siihen, mitä rakastaa tehdä. ”Aikaisemmin oli ne raamit, joissa tein töitä, mutta nykyään omassa työssäni, minä asetan ne raamit itse,” hän pohtii ja jatkaa, ”Minulla on nyt kaikki ovet auki!” Valmentajan avulla hän on oppinut tasapainottamaan työtä ja henkilökohtaista elämää, jotta intohimo ei muutu uupumukseksi. ”Tämä työ, mitä nyt teen, on se mistä olen aina unelmoinut”, hän kertoo. ”Palkkatyössä tehtävät olivat ennalta määrättyjä, mutta yrittäjänä saan itse suunnitella ja päättää, mitä teen ja milloin.”

 

Palkkatyössä tehtävät olivat ennalta määrättyjä, mutta yrittäjänä saan itse suunnitella ja päättää, mitä teen ja milloin.

  

Niina kokee, että yhteistyö valmentajan kanssa oli onnistunut. Hän on saanut uusia ajattelumalleja, jotka ovat auttaneet häntä näkemään mahdollisuudet eri tavalla ja rohkaisseet häntä kehittämään yritystään omannäköisekseen. ”Valmentajalta sain uusia ideoita, miten lähteä kehittämään omaa yritystäni,” Niina kertoo. Niina sai valmentajaltaan apua esimerkiksi yrityksensä esilletuomiseen. Yhdessä he loivat suunnitelman, joka hyödyntää eri markkinointikanavia, kuten nettisivuja, Facebookia ja Instagramia.

Valmentaja on ollut Niinalle arvokas tuki, auttaen häntä itsereflektiossa ja uskomusten ravistelussa, jotta hän näkee omat mahdollisuutensa uudessa valossa. Luottamus valmentajaan syventyi, ja Niina kykeni jakamaan avoimesti tunteensa ja epävarmuutensa: ”Näytin hänelle hyvin rehellisesti omat tunteeni, sen epävarmuuden, että tämä ei ole minulle helppoa,” hän kertoo.

Niinan tarina on inspiroiva esimerkki siitä, miten joku voi kohdata vastoinkäymisiä ja kääntää ne uusiksi mahdollisuuksiksi. Hän on ottanut ohjat omiin käsiinsä ja luonut itselleen uuden polun, joka on täynnä mahdollisuuksia ja oppimista. Hän kannustaa muita samassa tilanteessa olevia olemaan murehtimatta liikaa etukäteen ja muistamaan, että apua on saatavilla: ”Pyydä rohkeasti tukea läheisiltäsi!”

Uravalmennuksen merkitys uuden alun löytämisessä

Ninan ja Niinan tarinat ovat esimerkkejä siitä, miten uravalmennus voi auttaa löytämään uusia polkuja ja mahdollisuuksia vaikeidenkin muutosten keskellä. Vaikka irtisanominen on raskas kokemus, oikean tuen avulla voi löytää rohkeutta ja uskoa omaan tulevaisuuteen. Veikkauksen tarjoama kattava tuki on auttanut monia irtisanottuja työntekijöitä kääntämään uuden lehden elämässään. Olipa kyseessä nopea työllistyminen tai unelmien yrittäjyyden tavoittelu, uravalmennus voi olla avain uuteen alkuun.

 

Lue lisää uravalmennuksesta

Ota yhteyttä
saadaksesi lisätietoja

Image for Emilia Sainisalo
Emilia Sainisalo
Growth Area Director, Career Lifecycle Solutions
+358 45 677 8557 emilia.sainisalo(a)hankensse.fi
Jaa sivu