Asiakastarinat
26 helmik. 2020

Duunitorin kasvu perustuu jatkuvaan kehittymiseen

Duunitorin kasvu perustuu jatkuvaan kehittymiseen

Rekrytointi- ja mediamarkkinan edelläkävijä Duunitori on kasvanut kymmenessä vuodessa asiakkaittensa luottokumppaniksi. Kasvu on tuonut heille positiivisia haasteita. Miten pitää henkilöstömäärän kasvu hallittuna ja säilyttää se hyvä, jonka pohjalle kasvu rakentuu? Ja miten varmistaa, että kasvu jatkuu myös tulevaisuudessa?

"Meillä luodaan asioita, joita ei muualla vielä tehdä", Duunitorin toimitusjohtaja Thomas Grönholm sanoo. "Mitkään standardiratkaisut eivät sovi yritykseemme, mutta haluamme kyllä ottaa oppia muilta ja soveltaa opittua omaan organisaatioomme."

Yhteistyö HRM Partnersin kanssa on jo auttanut Duunitoria löytämään vastauksia moniin kysymyksiin.

Kaksi opiskelukaveria, Martti Kuusanmäki ja Thomas Grönholm, perustivat Duunitorin kymmenen vuotta sitten. Viitisen vuotta sitten yritys alkoi kasvaa yhdessä asiakkaittensa kanssa. Kokeilujen ja erehdysten kautta oli löytynyt rekrytointi- ja mediamarkkinaan uusia toimintamalleja, joista asiakkaat olivat valmiita maksamaan.

Viimeisten kolmen vuoden aikana sekä Duunitorin henkilömäärä että liikevaihto ovat tuplaantuneet. Tällä hetkellä Duunitorin palveluksessa on noin 60 henkeä. Työntekijät ovat tyypillisesti korkeakoulutettuja ja heidän keski-ikänsä on vähän alle 30 vuotta. Moni on ensimmäisessä vakinaisessa työpaikassaan.

"Meille Duunitorilla on alusta asti ollut tärkeää ihmisten ja organisaatiokulttuurin kehittäminen. Työnantajana arvolupauksemme on se, että meillä pääsee kehittämään ja kehittymään", Thomas sanoo.

Duunitori on onnistunut luomaan yrityskulttuurin, jonka ytimessä ovat hyvä yhteishenki, uteliaisuus ja halu kehittyä. Nopea kasvu havahdutti kuitenkin Thomaksen miettimään, miten Duunitori voisi säilyttää luontaisen ketteryytensä.

"Tarjoamme itse palveluita muille organisaatioille, joten meistä oli luonnollista hyödyntää kumppaneita apunamme organisaatiomuotoilussa."

"Kun Thomas otti meihin yhteyttä, hän oli jo pohdinnoissaan pitkällä. Yksi kysymyksistä oli: Miten itseohjautuvuutta sovelletaan jatkuvasti kasvavaan organisaatioon?", HRM Partnersin asiakkuusjohtaja kertoo. "Tuli myös vaikutelma, että he oikeasti välittävät nuorista työntekijöistään ja heidän kehityksestään."

Ensimmäisissä Duunitorin ja HRM Partnersin keskusteluissa käytiin läpi Duunitorin nykyistä toimintamallia ja strategiaa. Keskustelut liikkuivat laajalla alueella - kannattavasta kasvusta yksilöiden urakehityksen systemaattiseen tukemiseen.

"Halusimme kaivaa esille näkemyksen siitä, mihin maailma on menossa ja millaisia kyvykkyyksiä se meiltä vaatii", Thomas selittää. "Halusimme myös varmistaa, että kyvykkäät ihmiset hakeutuvat jatkossakin Duunitorille töihin."

Duunitorin strategiset kyvykkyydet

Yhteistyön fokukseksi valikoitui strategisten kyvykkyyksien tunnistaminen sekä osaamisen kehittämisen ja johtamisen näkökulma.

HRM Partnersin valmentajan fasilitoimissa työpajoissa määriteltiin viisi organisaatiotason ydinkyvykkyyttä, joiden varaan on hyvä rakentaa kehittämistoimenpiteitä.

  1. Itseohjautuvuus ja itseorganisoituminen.
  2. Nopealiikkeisyys ja ketteryys.
  3. Ainutlaatuinen asiakaspalvelu.
  4. Arvon synnyttäminen verkosto- ja alustataloudessa.
  5. Ohjelmointi, tekoäly, koneoppiminen ja tiedon käsittely.

Kun strategiset kyvykkyydet oli tunnistettu, niiden pohjalta työstettiin workshopeissa asiakkuussoluille yksilötason kriittiset osaamiset.

"Kyvykkyyksien ja osaamisten määrittelytyössä nousi esiin tärkeitä kysymyksiä: Miten me organisoidumme tiimeinä, jotta pystymme määrittämään tavoitteita ketterästi? Miten tuemme vertaisjohtamista ja luotsaamme toimintaa eteenpäin ilman jähmeyttä?" Thomas kertoo.

Luonteva seuraava askel oli se, että HRM Partners valmensi vapaaehtoisista Duunitorin työntekijöistä sisäisiä valmentajia. Koulutusosuuden jälkeen sisäisten valmentajien kehittymistä on tuettu ryhmäcoachingin ja yksilöcoachingin avulla.

Duunitorin sisäisten valmentajien tehtävänä on auttaa rakentamaan linkki organisaatiotason ydinkyvykkyyksien ja työntekijöiden arjen tekemisen välille. He tarjoavat vertaistukea ja sparrausta henkilökohtaisten kehittymissuunnitelmien tekemiseen.

"Meillä kukin lähtee omista uratavoitteistaan ja peilaa niitä firman strategisiin kyvykkyyksiin. Vastaanotto on ollut hyvä - kaikki ymmärtävät, miten tärkeistä asioista on kyse", Thomas sanoo tyytyväisenä.

Duunitorilla asiakkuudet ovat aina olleet tekemisen keskiössä. Asiakkuuksien ympärille on organisoitu soluja, jotka kokoontuvat säännöllisesti. Lisäksi koko organisaatio kokoontuu aloittamaan ja päättämään viikkoa yhdessä. Osaamista ja tietoa jaetaan aktiivisesti. On tärkeää, että kaikilla on käsitys siitä, missä mennään.

"Rakenteita tarvitaan ja niitäkin parhaillaan kehitetään. Itseohjautuva organisaatio tarvitsee jatkuvaa kehittämistä. Emme ole valmiita."

Kehittämiskumppani nopeuttaa eteenpäinmenoa

"Yhteistyö HRM Partnersin kanssa on ollut mutkatonta", Thomas vakuuttaa. " Asiakkuusjohtaja luotsasi asiakkuutta sujuvasti ja valmentajan kanssa on viety substanssiosaamista eteenpäin. Olemme oppineet paljon strategisista kyvykkyyksistä ja coachingin periaatteista."

Workshoppeihin saatiin mukaan koko organisaatio ja asioiden jäsentämiseen HRM Partnersilla oli tarjota erinomaisia työkaluja. Erityisen tyytyväinen Thomas on ollut siihen, että HRM Partnersin kanssa on voitu puhua luottamuksella bisneksen ytimestä.

"Yhteistyö HRM Partnersin kanssa on auttanut meitä pääsemään taas yhden askeleen eteenpäin."

Ota yhteyttä
saadaksesi lisätietoja

Image for Mari Tasanto
Mari Tasanto
Growth Area Director, Customised Solutions
+358 40 048 8004 mari.tasanto(a)hankensse.fi
Jaa sivu